Ravintola Kissanviikset

Ravintolan sisustuksesta on tullut asiakkaille lähestulkoon yhtä tärkeä kuin ravintolassa syöminen. Jyväskylän keskustassa sijaitseva Ravintola Kissanviiksien alakerta koki kokonaisvaltaisen muutoksen, kun tilat uudistettiin lattiasta kattoon.

Suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota tilojen käytön tehokkuuteen ja muuntuvuuteen niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin näkökulmasta katsottuna. Ammattitaitoisella suunnittelulla ja rakenteellisilla ratkaisuilla selkeytettiin tiloja, jotta tila taipuu vaivattomasti niin ruokailuun kuin erilaisiin asiakastilaisuuksiinkin.

Uudistetun sisustuksen tavoitteena oli säilyttää Ravintola Kissanviiksien vanha imago sekä lämmin tunnelma. Laadukkaiden materiaalien ja viihtyvyyden lisäksi sisustuksessa panostettiin valaistukseen, joka uusittiin kokonaan. Valaistus suunniteltiin monimuotoiseksi, eri tilanteisiin ja tunnelmiin sopivaksi.

Ravintolan sisustuksessa on myös paljon uniikkeja yksityiskohtia. Heli Mäkirannan suunnittelemat mittatilauskalusteet ja yksityiskohdat valmistettiin paikallisella puu- ja metallisepällä. Ravintolalle ominainen humoristinen kissa-teema näkyy mm. taiteilijan maalaamissa taideteoksissa.

  • "Kissanviiksien alakerran sisustus on viihtyisä ja selkeä kokonaisuus sekä tunnelma on lämmin, niin kuin paikan henkeen kuuluu. Uusilla tilaratkaisuilla alakerta on avarampi ja toimivampi sekä asiakkaiden että työntekijöiden mielestä. Ruokailutilan pöytäryhmien muokattavuus ja se, että tilaa voidaan muokata asiakasmäärien mukaan on koettu hyväksi ratkaisuksi.

    Riitta Malste Ravintola Kissanviiksien omistaja

 Kuvat kohteesta